Siirry pääsisältöön

Joogalajit: Kundaliinijooga




ERILAISISTA JOOGALAJEISTA 

Tarkastelussa Kundaliinijooga


Kundaliinijooga perustuu intialalaisen opettajan Yogi Bhajanin opetuksiin. Yogi Bhajan alkoi opettamaan Yhdysvalloissa kundaliinijoogaa 60-luvulla. Kundaliinijooga oli alkujaan Intiassa vain kastijärjestelmän ylemmille ihmisille tarkoitettu joogamuoto. Yogi Bhajanin oppilaat dokumentoivat mestarinsa opetuksia 60-luvulta alkaen hänen kuolemaansa saakka, ja näitä samoja opetuksia välitetään Sanmayan kundaliinitunneilla. 

Kundaliinijoogan tarkoitus on lisätä tietoisuutta. Se on voimakas joogan muoto, jossa käytetään yhden harjoituksen sisällä koko joogista teknologiaa eli äänen resitaatiota, lihaslukkoja, käsien asentoja ja hengitystekniikoita. Jostain näkökulmasta voisi sanoa, että joogan lajeista se on lyhin ja suorin tie valaistumiseen, jumaltietoisuuteen ja todellisen itsen kokemiseen.

Käytännössä se tarkoittaa omasta itsestä syvemmin tietoiseksi tulemista, kehotietoisuuden lisääntymistä ja omien rakenteiden näkemistä, itsetuntemuksen lisääntymistä. Kundaliinijooga vaikuttaa mentaalisella, emotionaalisella, psyykkisellä, fyysisellä ja energeettisellä tasolla. Kundaliinijooga saattaa olla toisinaan haastavaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Sen tarkoitus on poistaa esteitä mielen ja todellisen itsen väliltä, että voisit kokea Todellisen Itsesi.


Yogi Bhajan

Kundaliinijoogassa suositellaan valkoiseen tai vaaleaan luonnonmateriaaliin pukeutumista sekä pään peittämistä huivilla tai pipolla, koska se on niin voimakas menetelmä. Viikkotunneille voit kuitenkin tulla hyvin juuri omanlaisissa vaatteissasi ilman pään peittämistä. Jos haluat, voit kokeilla vaaleata asua ja pään peittämistä mutta jos sillä ei ole sinun harjoituksellesi mitään merkitystä, älä väkisin tee sitä.


Kundaliinijooga haastaa tavalla, jota on vaikea sanoilla kuvailla. Sen voi vain kokea. Se kutsuu sinua katsomaan itseäsi totuuden silmin. Se paljastaa totuuden itsellesi, tuo sen silmiesi äärelle, jotta sinä voisit kasvaa. Se ei aina ole mukavaa. Se on haastavaa, tunteita nostavaa ja vapauttavaa. Kundaliinijooga perustuu idealle, että onnellisuus, eheys ja terveys ovat jokaisen ihmisen synnyinoikeus. Kaikilla on siihen mahdollisuus.


”Minä olen etsinyt joogasta sisäistä vapautumista, valaistumista ja sisäistä tyytyväisyyttä. Fyysinen hyvinvointi ja vahvuus eivät ole olleet kiinnostukseni kohde. Halusin tuntea itseni. Olin ihan tukossa, energia ei virrannut ja olin usein väsynyt, tympääntynyt ja tyytymätön. En oikein tiennyt mihin olisin suunnannut ja etsin vastausta henkisestä kirjallisuudesta ja harjoituksista. Halusin kehittyä henkisellä tiellä ja löytää todellisen itseni. Sen ihmisen joksi olen tänne syntynyt. Aluksi kundaliinijoogan erilainen rytmitys ärsytti mutta se kosketti minua jonnekin, minne muut joogaharjoitukset eivät olleet koskettaneet. Koin sisäistä vapautta, iloa ja onnellisuutta. Koin universumin sisälläni. Toisaalta harjoitus vei turhautumisen, voimattomuuden, vihan ja ärtymyksen äärelle. Ja samalla voiman, energian ja vahvuuden. Jotkut kundaliinijoogajutut tuntuvat joskus oudoilta mutta hengityksen, energian ja heräämisen kokemukset ovat mielestäni vertaa vailla!”



MITEN LÖYTÄÄ ITSELLE PARAS JOOGATYYLI?-


Saamme paljon kyselyjä siitä, millainen joogalaji olisi itselle paras. Usein vastaamme, että kokeilemalla löytyy parhaiten itselle sopiva joogatyyli mutta vastaus voisi olla myös enemmän. Tässä kirjoitussarjassa esitellään Sanmayassa opetettavat joogatyylit niin, että erilaiset suuntaukset avautuvat paremmin myös sinulle ja voit löytää laajasta tarjonnastamme itseäsi eniten puhuttelevat lähestymistavat. 

Sanmayassa opetetaan astangaa, hathajoogaa, kundaliinijoogaa, yinjoogaa, vinyasa flow-tunteja ja pilatesjoogaa. 

Kaikilla näillä joogasuuntauksilla on omat ominaispiirteensä ja lisäksi ohjaaja välittää ohjauksessaan aina omaa kokemustaan ja tulkintaansa opettamastaan suuntauksesta. Sanmayan opettajilla on myös laajasti eri koulutuksia hyvin laajasta joogakoulutusten kentästä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3 SYYTÄ HARJOITTAA JOOGAA STRESSAANTUNEENA

3 syytä miksi jooga on stressaantuneelle sopivin harrastus! Stressaantuneena keho on ylivirittäytyneessä tilassa. Stressihormonipitoisuudet eli adrenaliini ja kortisolitasot ovat korkealla ja kehossa on jatkuva valmiustila. Mieli on kuormittunut ja ajatukset pyörivät kehää tai jumittavat jossain stressipiikin aktivoivassa asiassa. On vaikea pysähtyä, levätä ja rentoutua. Keho ei yksinkertaisesti osaa eikä mieli pysty löysäämään. Miksi jooga soveltuu erityisen hyvin tälläisessä kohdassa elämää? 1. Joogassa tuetaan kokonaisvaltaista hyvinvointia Jooga on kokonaisvaltainen hyvinvointimenetelmä, jossa kehoa käytetään mielen rauhoittamiseen ja sisäisen tasapainon kehittymiseen. Joogassa viivytään tietyissä asennoissa ja annetaan kehon hellittää. Luodaan kehoon olosuhteet, jossa se asteittain helittää ja rentotutuu yhä syvemmin. Aluksi on tavallista, että mieli harraa vastaan, se kulkee omia polkujaan työpaikan ja Prisman kassajonon välillä. Mieli ei halua löysätä, koska se ...

Antaudu, sitoudu ja kuuntele!

Joogan keinot hyvinvoivaan elämään Kaikki tuntemani joogalajit länsimaissa pohjautuvat vähintäänkin väljästi Patanjalin joogasutriin. Joogasutrissa esitellään kahdeksanosainen joogan tie, joka kuljettaa ihmisen kärsimyksestä sisäiseen rauhaan ja onnellisuuteen. Kahdeksanosainen joogan tie sisältää yamat (suhde toisiin ja maailmaan), niyamat (suhde itseen), asanan (fyysinen harjoitus), pranayaman (hengitys), pratyaharan (aistit), dharanan (keskittyminen), dhyananan (meditaatio) ja samadhin (ykseys). Ne ovat yhteydessä toisiinsa mutta niitä voidaan tarkastella myös erillisinä. Kahdeksanosaa voidaan tulkita portaina, askeleina tai kehänä. Jokainen osista sisältyy toiseensa vaikka ovat olemassa myös erillisinä. Jooga ei ole jumppaa tai kehon muokkaamista.   Jooga on ennen kaikkea itsekasvatusmenetelmä, jonka tekniikoita hyödyntämällä voit saavuttaa sisäisen rauhan. Sisäinen rauha on kaiken hyvinvoinnin perusta. Jatkuva kärsimys lakkaa. Siirrytään ottamisen halusta vastaan...

Kolme syytä harrastaa joogaa

JOOGASTA YHTEYTTÄ KEHOON, SYVEMPÄÄ HENGITYSTÄ JA MIELEN TYYNEYTTÄ 1. Kehotietoisuus paranee Tiedät selkeämmin, mitä kulloinkin tarvitset ja mikä on sinulle hyväksi. Lepoa, liikettä, ravintoa, unta, voimaa, tekemistä, ei-tekimistä, lämpöä vai kylmää ja niin edelleen. Joogan harjoittaminen parantaa yhteyttä kehoon ja opit kuuntelmaan sen viestejä suoremmin. 2. Hengitys syvenee Syvällä, niin sanotulla täydellisellä joogahengityksellä, on lukemattomia hyötyjä! Joogahengitys on kolmeosaista hengitystä, nin sanottua pallea hengitystä. Sisäänhengityksellä vatsa pullistuu, kyljet laajentuvat ja rintakehä kohoaa. Uloshengityksellä vastakkaiseen suuntaan tapahtuva supistuminen. Joogahengityksen avulla kehon hapetus paranee, aivot ja kudokset saavat happea, kehoon syntyy tilaa, nestekierto aktivoituu ja keho puhdistuu. Mieli rauhoittuu ja läsnäolo lisääntyy. 3. Mieli tyyntyy Mieli ei koskaan hiljene tai lopeta toimintaansa. Mielen tehtävä on tuottaa uusia ajatuksia ja tuo ...